Temppuile tähtiin

16.12.2008

Joulukuu: Kiira Korven kisarokki
Joulukuu: Kiira Korven kisarokki
Syyskuun temppu: Laura Lepistö
Syyskuun temppu: Laura Lepistö
Lokakuun temppu: Valtter Virtanen
Lokakuun temppu: Valtter Virtanen
Lokakuun temppu: Susanna Pöykiö
Lokakuun temppu: Susanna Pöykiö

TRT:n luistelukoulu sekä nuorimmat luistelijat sekä muodostelma- että yksinluistelusta temppuilevat loppuvuoden tähtien kanssa. Joulukuussa Kiira Korpi esittelee EM-Kisarokin.

Suomen Taitoluisteluliitto on EM-kauden kunniaksi kehittänyt seurojen luistelukouluille virikepaketin, jonka vetonauloina ovat omat luistelijatähtemme. Pakettia voivat hyödyntää myös päiväkodit, koulut ja omin toimin luistelevat.

Paketti sisältää kahdeksan eri vihkoa, joissa jokaisessa on tähtiluistelijan esittely, luistelijan temppuvinkki sekä hauska leikki. Pakettiin sisältyy myös Rokki-Kokki bändin EM-kisarokki, jonka tahdissa luistelun saloihin perehtyminen sujuu kuin leikki. Musiikki tulee sivuillemme kuultavaksi myöhemmin. Temppuvihot julkaisemme seuraavasti:

2008

syyskuu Laura Lepistön temppu
lokakuu Valtter Virtasen temppu
  Susanna Pöykiön temppu
marraskuu Mikko Minkkisen temppu
  Oksana Klimova-Sasha Palomäen temppu
joulukuu Kiira Korven kisarokki

 

Kisarokkia kannattaa harjoitella myös jään ulkopuolella, sillä 20.-25.1.2009 sitä pääsee rokkaamaan koko katsomon voimin Taitoluistelun EM-kisoissa!

 



Lisätietoja: http://www.stll.fi/