Tärkeää tietoa kauden 2008-2009 lisensseistä

12.6.2008

Tulevan kauden lisenssit tulevat myyntiin 13.6.2008. Kaikilla luistelijoilla (luistelukoulua lukuunottamatta) tulee olla lisenssi tai oma vakuutus, kun harjoitukset elokuussa alkavat.

Vakuutuksellinen kilpailulisenssi

Kauden 2007-2008 lisenssin voimassaolo loppuu 30.6.2008. Kaikkien niiden luistelijoiden, joilla ei ole omaa vakuutusta ja jotka ovat aikeissa leireillä heinä-elokuussa, kannattaa lunastaa tulevan kauden lisenssi jo ennen heinäkuun alkua vakuutuksen vuoksi.

Lisenssit on ostettavissa liiton sivuilta 13.6.2008 alkaen.

Myös niiden jotka eivät leireile kesällä, pitää lunastaa lisenssi ennen ensimmäisiä harjoituksia elokuussa, jotta vakuutusturva on kunnossa.

Lisenssit sisältävät Suomen Taitoluisteluliiton lehden.

Yksinluistelu

Kaikkien yksinluistelijoiden, timanteista alkaen, on lunastettava vähintään H-lisenssi. Lisenssi määräytyy kilpailusarjan ja syntymävuoden mukaan. Tarkemmat tiedot lisenssin valinnasta löytyvät liiton sivuilta. Jos on mahdollista että kilpailusarja vaihtuu kauden aikana, kannattaa lunastaa jo valmiiksi ylemmän sarjan lisenssi, koska lisenssin vaihtaminen kesken kauden ei ole ihan yksinkertaista. Lähinnä tämä koskee mineistä silmuihin siirtyviä luistelijoita. Valmentajat kertovat onko syytä varautua sarjan vaihtoon.

Muodostelmaluistelu

Kaikilla muodostelmajoukkueitten luistelijoilla tulee olla kilpailusarjan mukainen lisenssi tai oma vakuutus ja kilpailulupa.

Alueryhmä

Kaikki alueryhmissä luistelevat hankkivat vähintään H-lisenssin ellei ole omaa vakuutusta. Lisenssi määräytyy kilpailusarjan ja syntymävuoden mukaan.

Vakuutustodistus

Luistelijoiden, joilla on oma vakuutus, tulee toimittaa vakuutustodistus seuralle viimeistään elokuussa ennen kauden ensimmäisiä harjoituksia.

Todistuksesta pitää ilmetä (teksti liiton sivuilta) että vakuutus

  • koskee kaikkea urheilua ja kilpailutoimintaa
  • on voimassa kilpailumatkoilla koti- ja ulkomailla
  • on voimassa urheiluharjoituksissa ja oheisharjoituksissa.

Lisäksi on mainittava vakuutuksen voimassaoloaika. Oman vakuutuksen pitää olla korvauksiltaan vähintään samanveroinen kuin lisenssien vakuutuksen, paitsi kuoleman osalta korvaus voi olla alhaisempi. Todistusmalli löytyy liiton sivuilta.

Luistelijat, joilla on oma vakuutus, lunastavat ns. vakuutuksettoman kilpailuluvan, joka on hyvä hankkia heti kauden alussa ja toimittaa tieto maksupäivästä seuralle.

Lisätiedot ja lisenssin osto

Lisää tietoa sekä lisenssin/kilpailuluvan osto liiton sivuilla http://www.stll.fi/lisenssit/

Ilmoitus seuralle

Huomatkaa, että vakuutusturvan on oltava kunnossa, jotta luistelija voi aloittaa harjoittelun elokuun alussa. Tätä varten pitää ilmoittaa lisenssin maksupäivä tai tuoda vakuutustodistus hallille ennen ensimmäisiä harjoituksia.

Huom. Kullekin kaudelle on haettava uusi tapaturmavakuutustodistus vakuutusyhtiöltä.

Yksinluistelijat ja alueryhmä --> ilmoitus leena.jalonen@gmail.com.

Muodostelmaluistelijat --> ilmoitus omalle joukkueenjohtajalle.


Hyvää kesää kaikille luistelijoille ja heidän perheilleen!

Turun Riennon Taitoluistelu ry