Muodostelmaluistelijat aloittivat kautensa Turussa

12.11.2011

Suomen Taitoluisteluliitto tiedottaa 12.11.2011

 

Muodostelmaluistelijat aloittivat kilpailukautensa Turussa, jossa 38 joukkuetta noviisi-, juniori- ja seniorisarjoissa karsivat ensimmäisen kerran paikoista helmikuisiin SM-kilpailuihin. Lauantaina kilpailtiin lyhytohjelmissa.

 

Suurin odotus kohdistui seniorijoukkueisiin, jossa mm. viime kevään maailmanmestari Rockettes ja hopeamitalisti Marigold IceUnity esittivät ohjelmansa ensimmäistä kertaa kilpailutilanteessa tällä kaudella. Kärkijoukkueiden tasavahva haastaja Team Unique ja Tampereen GoldenBlades sekä tällä kaudella ensimmäistä kertaa senioritasolla kilpaileva Espoon Revolutions toivat ensikohtaamiseen oman jännittävän ripauksen. Lyhytohjelman jälkeen tasaista kilpailua johtaa niukasti Rockettes pistein 65,32. Toisena olevalla Marigold IceUnityllä on pisteitä kaatumisesta huolimatta 65,04 ja Team Uniquella 63,80 – niin ikään kaatuminen ohjelmassa.

 

Rockettes seikkailee tänä vuonna lyhytohjelmassaan kieltolain ajan mystisessä salakapakassa, ottaen kapakan haltuunsa reippaalla meiningillä.

 

-          Olen tyytyväinen tämän päivän suoritukseen. Joukkue sai luotua hyvän tunnelman eikä menossa näkynyt tyypillistä alkukauden skagailua. Tämän vuoden lyhytohjelmamme on melko hilpeä  ja joukkueella tuntuu olevan hauskaa sitä luistellessaan, valmentaja Kaisa Nieminen kertoi.

Siinä missä Rockettes pelaa showmeiningillä, nähdään Marigold IceUnity tällä kertaa hyvin klassisen ohjelman esittäjänä. Joukkueen teema ”Kuuletko metsän puhuvan” ei saanut valmentaja Anu Oksaselta täysin korkeinta mahdollista arvosanaa, vaikka ohjelma jo hyvin valmiilta näyttikin.

 

-           Joukkue luisteli ohjelman tänään kylmäpäisesti ja rauhassa muutamasta läheltä piti tilanteesta huolimatta. Suoritus oli ihan ok, mutta onneksi olemme tunnettuja siitä, että parannamme menoa kauden vanhetessa.

Pari viimeistä vuotta haastajan rooliin tottunut Team Unique on löytänyt puolestaan uutta pehmeyttä tekemiseensä ja osoitti pystyvänsä jälleen kamppailemaan tasapäisesti kärkikaksikon kanssa. Joukkueen lyhytohjelma oli kaunis ja lyyrinen. Mikäli yhtä pienet piste-erot säilyvät sunnuntain vapaaohjelmassa, on suomalaisesta muodostelmaluistelukaudesta odotettavissa tällä kaudella huipputasainen.

 

Espoon uusi joukkue Revolutions nousi ryminällä mukaan kotimaiseen muodostelmaluistelukilpaan ollen lyhytohjelman neljäs pistein 50,54 ennen Tampreen GoldenBladesia 45,34.

Junioreissa kilpailua johtaa Team Fintastic ennen Team Mystiqueta ja Musketeersia.

Senioreiden, junioreiden ja noviisien tulokset lyhytohjelman jälkeen:http://www.figureskatingresults.fi/results/1112/MLSMJSN1VK11/index.htm 

 

http://www.stll.fi/?x2126=2459105