Hallitus tiedottaa

10.1.2013

 


1)    Muodostelmaluistelun SM-kisat lähestyvät! Kisat ovat kotikisat HK-areenalla 22.-24.2.2013 ja ne järjestetään yhdessä Naantalin VG:n kanssa. Kisojen järjestäminen on todella iso voimainponnistus kummallekin seuralle ja toivomme kovasti, että mahdollisimman moni sekä luistelija että vanhempi antaisi talkootyöpanostaan kisojen onnistumiseksi ja tietysti toivotamme kaikki mukaan yleisöksi!! Rekrytoikaa parhaanne mukaan yleisöä kisoihin työpaikoiltanne, ystävistänne, sukulaisistanne jne. Kisoissa luistelevat kaikki Suomen parhaat joukkueet noviiseista senioreihin ja kisojen päätteeksi tiedetään paitsi Suomen mestari, myös Suomen edustaja MM-kisoissa.

 

Kisat ovat onnistuessaan järjestäville seuroille myös tärkeä tulonlähde. Tämän vuoden kisojen mahdollinen tuotto jaetaan osallistuvien talkoolaisten määrän suhteessa TRT:n ja VG:n kesken. Tämänkin takia tarvitsemme mahdollisimman monen tuen kisojen onnistumiseksi. Erilaisiin talkootehtäviin voit ilmoittautua oheisesta linkistä (doodle)

 

Lauantai
http://doodle.com/67iea5yvdfc2eg2n

Sunnuntai
http://doodle.com/izs52hyqwzhvuh6k

 

Kilpailuesitteeseen tarvitaan paljon mainoksia. Ilmoittamalla käsiohjelmassa tuet myös suoraan ilmoituksen myyneen luistelijan joukkuetta (25%). Ohjeen voit katsoa myös kilpailujen omilta sivuilta Talkooväki -kohdasta

 

Tehdään yhdessä parhaat SM-kisat ikinä!!

 

 

2)   Varustemyyntitilaisuus ja luistelukoulun kaveriluistelukerta on lauantaina 2.2. 2013 klo 11-13 Kupittaan jäähallissa. Luistelukoulun jääaikaan luistelukoululaiset voivat tuoda kaverin nauttimaan luistelun iloista!

Varustemyyntitilaisuuteen voit tuoda pieneksi jääneet luisteluvälineet myyntiin ilman myyntipalkkiota. Samalla voit hankkia kotiin seuraavan koon varusteet edullisesti J

 

Tuo tavarat 10.30 alkaen hallille. Merkkaa tuotteisiin koko ja hinta. Myyntikoodi merkitään tuotteeseen paikan päällä.

Ehtisitkö myös avuksi myyntipöydälle? Ilmoittaudu myyjäksi Pauliina Tuomiselle (pauliinat1@gmail.com)

 

3)   Luistelijoiden sairaslomatodistukset tulee toimittaa suljetussa kirjekuoressa Kupittaan jäähallin mailahuoneessa olevaan lukolliseen TRT postilaatikkoon.

Valmentajat toimittavat omat sairaslomatodistuksensa lähiesimiehelleen.

 

4)    TRT:n yleinen kokous jäsenille on 30.1.2013 klo 17.30 Turun Riennon kerhohuoneella. Asiana on varatilintarkastajan valinta. Tervetuloa!

5)    Seuran 80 v juhlavuoden kausijulkaisu on valmis. Se jaetaan kaikille luistelijoille ja tukijoillemme sekä tietysti seuran toimintaan vuosien varrella vaikuttaneille henkilöille. Yksinluistelijat saavat oman kappaleensa valmentajilta, muodostelmaluistelijat joukkueenjohtajilta lähiaikoina.