TRT toivottaa Lotta Jarkon lämpimästi tervetulleeksi mukaan valmennustiimiin!

8.11.2013

Kuvassa Lotta ensimmäinen oma kisapuku päällä.
Kuvassa Lotta ensimmäinen oma kisapuku päällä.

TRT:n valmennustiimi on saanut uuden vahvistuksen! Toivotamme lämpimästi tervetulleeksi Lotta Jarkon! Tässä Lotan terveiset:

Olen Lotta Jarkko, 22-vuotias TRT:läinen, henkeen ja vereen, sitä jo pienestä tytöstä lähtien. Omat luistelut loppuivat lukioaikoina nilkkaleikkauksen jälkivaivoihin ja sitä myöten pitkään poissaoloon. Nyt takaisin siis jäälle, minne onkin ollut jo ikävä. Välissä on tullut reissattua pidempiäkin aikoja ulkomailla ja kokeiltua opiskeluelämää Porvoossa.

Omat luisteluni alkoivat kuulopuheen mukaan noin kolme vuotiaana TRT:n luistelukoulussa. Luistelu ei kas kummaa ollutkaan ihan niin helppoa, mitä pikku jääprinsessana kuvitteli, joten treenit jäivät luistelukoulussa kovinkin lyhyeen. Perhepäivähoidon mukana ulkojäillä kipinä luisteluun kuitenkin taas syttyi ja paluu takaisin jäähalleille kävi pian.
Vuosien saatossa tuntimäärät kasvoivat ja nuorimpana omassa ryhmässäni noin esialokasikäisenä (nyk. silmusarja) kirimisen halu vanhempiin ryhmäläisiin oli suuri. Tietynlainen kunnianhimo vei eteenpäin.
"Essareista" matka jatkui depytanttisarjaan, SM-noviiseihin ja viimeisimpänä vielä SM-junioreihin. Tavoitteellinen harjoittelu oli osa arkipäivää ja Aurajoen urheilulukio antoi siihen hyvät mahdollisuudet. Kun sattui olemaan aamuja, milloin ei jäälle jostakin syystä ollut mahdollisuutta päästä, niin onpa tuoreessa muistissa vielä treenit klo 8 alkaen valmentajan olohuoneessa, mitä siellä sitten mahtuikin tekemään.
Tarkoitus ei ole kutsua ketään kotiini hikoilemaan, mutta haluan omalta osaltani vaikuttaa tyttöjen ja poikien kehityskaaren muodostumisessa parhaaksi mahdolliseksi. Luistelun iloa unohtamatta.
Tässä minulla on suurena apuna Seija-Maria, joka on ollut suuressa roolissa oman luistelu-uranikin aikana. Lisäksi Tiia, jonka puoleen tulen kääntymään paljolti, varsinkin Tekniikkakoululaisten vastuupuoleen liittyen.