Junioreiden Ja Senioreiden Loppukilpailut ja Junioreiden Hopeafinaali saatu upeasti päätökseen!

8.3.2015


Kilpailut saatu kunnialle päätökseen.
Monenlaisia tunnelmia koettiin kisahallissa.Onnistumisen riemua,pettymyksiä ja jopa haikeutta kun jotkut luistelijat esiintyivät viimeistä kertaa kilpa-areenoilla.

Kisaviikonloppu sujui hienosti ja ongelmitta ja tästä saadaan kiittää kaikkia ketkä osallistuivat näiden kisojen järjestämiseen.Talkoolaisia oli pienistä luistelijoista aikuisiin ja vanhempiin.TRT:n väki voikin ylpeänä todeta järjestäneensä taas onnistuneet ja hienot kilpailut:
 

Isot kiitokset talkoolaisten lisäksi kuuluvat tuomareille ja tekniselle paneelille,luistelijoille ja kaikille seuroille ja heidän valmentajilleen.

Tulokset ja tunnelmia kisoista on nähtävillä kisojen omilta sivuilta<<