Valmennus

Valmennus 2018-2019

 

Yksinluistelussa jokaiselle luistelijalle on nimetty harjoitusryhmä ja ryhmälle vastuuvalmentaja, johon vanhemmat ensisijaisesti ovat yhteydessä.

Vastuuvalmentajuudesta huolimatta konkreettinen valmennustyö tapahtuu yhteistyössä. Kaikki valmentajat valmentavat tasapuolisesti kaikkia ja ovat yhdessä vastuussa valmennuksen toimivuudesta kaikkien luistelijoiden osalta.

 

Seuran yksinluistelijoiden päätoimiset valmentajat

Viktor Zubik

viktor[at]turunriennontaitoluistelu.fi

 

Koulutus:

Helmi-liiketalousopisto, urheiluluokka, merkonomi

Valmentajakokemus:

5 vuotta luistelukoulun ohjaaja HSK:ssa
STLL:n poikaleirit
TRT valmentaja 2018

Oma luistelutausta:

Viktor on voittanut 2 kertaa hopeaa Viron mestaruuskilpailuissa. Hän on voittanut junioreissa sekä Suomen että Pohjoismaiden mestaruuden. Hänellä on kaksi pronssia senioreiden SM-kilpailuista. Viktor luisteli Suomen taitoluistelun maajoukkueessa 7 vuotta. Hän on saavuttanut palkintosijoja myös ulkomaan kilpailuissa. 

Viktor luisteli HSK:ssa ja kaksi vuotta Disney On Ice -kiertueella Euroopassa, USA:ssa ja Etelä-Amerikassa. Hän on esiintynyt myös Plan-jäägaalassa. 

Motto:
Don't stop when you're tired
Stop when you´re done!

 

Eevi Ruutti

eevi.trt@gmail.com

Koulutus:

Eevi on yksinluistelun tekninen spesialisti ja 1-tason valmentaja. Lisäksi Eevi on käynyt useita STLL:n ja LiiKun alaisia ohjaajakoulutuksia. Valmennustyön ohella Eevi on valmistumassa liiketalouden tradenomiksi. 

Valmentajakokemus:

Eevi on toiminut TRT:n luistelukoulussa ohjaajana vuodesta 2012 lähtien. Tällä hetkellä Eevi valmentaa sekä luistelukoulussa että yksinluistelun kilparyhmissä. Yksinluistelun puolella Eevi on K3- ja K4 -ryhmien vastuuvalmentaja ja luistelukoulussa kehitysryhmä Startin valmentaja. Lisäksi Eevi toimii myös koreografina.

Oma luistelutausta:

Eevi on harrastanut yksinluistelua TRT:ssä noin 16 vuotta. Hänen parhaita saavutuksiaan ovat SM-noviisien SM-pronssi vuodelta 2009 ja 6. sija SM-junioreiden SM-kilpailuissa vuonna 2013 sekä kansallisen seniorisarjan loppukilpailun voitto 2014. Eevi on kiertänyt myös paljon kilpailuja ja leirejä ulkomailla aktiiviuransa aikana.

Muuta hauskaa:

Eevin lempiharrastuksiin kuuluu laskettelu, ja hän onkin viettänyt kaksi talvea Italian Alpeilla työskennellen hiihtomatkojen oppaana

Martta Lehtonen
 

Koulutus:

Martta opiskelee tällä hetkellä Kerttulin lukiossa. Martalla on myös STLL:n ja LiiKu:n alaisia ohjaajakoulutuksia sekä STLL:n ohjaajakoulutus. 

Valmentajakokemus:

Martta on valmentanut luistelukoulussa 2013 lähtien. Tällä hetkellä Martta valmentaa yksinluisteluryhmiä ja kehitysryhmää. 

Oma luistelutausta:

Martta on harrastanut yksinluistelua 11 vuotta. Parhaimpia saavutuksia ovat hopeamitalit aluemestaruuskisoista ja pääsyt hopeafinaaleihin. Aktiiviluistelun Martta lopetti junioritasolla. 

Muuta hauskaa:

Martta oli 2017-2018 vaihdossa Yhdysvalloissa.  

 

Yksinluistelun tiimin kanssa töitä tekevät seuran tuntivalmentajat sekä eri tukitoimien asiantuntijat.

 

Tanssi

Riikka Littunen040 149 1446riikka.littunen@gmail.com

 

Koreografioita tekevät:

Julia Roivanen040 725 0762juliaroivanen@gmail.com
Nea Ojala nea@turunriennontaitoluistelu.fi
Elli Rantolahti elli.rantolahti@utu.fi
Eevi Ruutti eevi.ruutti@gmail.com
Elina Leppänen elinaleppanen@gmail.com

 

Sairastumiset, lomat ym poissaoloilmoitukset sähköposteihin tai puhelimiin.

 

YKSINLUISTELUN  VALMENNUSVALIOKUNTA

 

Tero Salonen, yksinluisteluvastaava tero@tsalonen.net

Viktor Zubik, Edustus/K1/K2-vastuuvalmentaja 

Eevi Ruutti K3/K4-vastuuvalmentaja 

Minna Vuorinen, AK-vastuuvalmentaja